Tämän meditatiivisen soolopianolevyn ohjelma on koottu kanadalais–suomalaisen säveltäjän Matthew Whittallin (s. 1975) lähes 40-minuuttisen Solace ("lohdutus") -teoksen ympärille. Tyyliltään postminimalistisessa hitaassa ja kauniissa teoksessa kuuluu sekä surun että lohdutuksen säveliä. Samoina toistuvat eleet ja soinnut ovat keskeinen osa teoksen olemusta. Perinteisessä mielessä musiikki ei siis kulje eteenpäin tai kerro tarinaa, vaan ennemminkin se on tila, johon kuulija voi rauhassa uppoutua ja kuunnella paitsi musiikkia, myös itseään.

Suru ja lohtu ovat koko ohjelman teema. Sibeliuksen Valse Triste ei kaipaa kummempia esittelyjä. Sen melankolinen pääjakso ja katkeransuloiset muistumajaksot ovat tuttuja monille. Brahmsin musiikin pidättynyt pakahduttavuus ja intiimiys muistuttavat jollain kummallisella tavalla Solace-teoksen tunnelmia – niin erilaista kuin noiden kahden säveltäjän musiikki onkin. Lisäksi Brahmsin teokset sopivat erinomaisesti johdattamaan kuulija hiljaisuuden maailmaan ja tuomaan sieltä jälleen maan pinnalle. Brahmsin vuonna 1854 säveltämä balladi op. 10 nro 1 huokuu eeppistä ylevyyttä ja julmuutta. Vuonna 1892 valmistunut Intermezzo Es-duuri kuuluu puolestaan koko romanttisen pianokirjallisuuden kauneimpiin kappaleisiin. Valssisävelin alkaneen levyn lopussa kuultava Whittallin Valse No. 7 on soiva kunnianosoitus Erik Satielle. Seesteinen teos sulkee ohjelmakokonaisuuden täydellisesti.

Risto-Matti Marin